Viikot vierivät, pötsi pyöristyy ja energiatasokin on lähes ennallaan, jos verrataan alkuraskauteen. Raskautta edeltävälle tasolle palattaneen noin kahden vuosikymmenen päästä, kun Poirot'kin on siinä iässä, että hänet voi niska-ahteri-otteella heittää etuovesta ulos tahi parvekkeelta alas. Sitä odotellessa.
Vaikka ensimmäistä raskauskolmannesta on vielä viikon verran jäljellä, ja niskapoimu-ultraan on vielä yksitoista yötä, syyhyttäisi sormiani alkaa jo kilkutella langanpätkistä pieniä nuttuja ja lakkeja ja sukkia ja vanttuita. Toisaalta eilen kävin läpi Tohtori Watsonin ja Neiti Marplen vanhoja vaatteita sillä tuloksella, että Poirot'lle tuli laitettua sivuun jo banaanilaatikollinen sisävaatetta. Iso osa näistä on enemmän tai vähemmän tyttömäisiä, mutta minkäs teet. Poika-Poirot tarkoittaisi varsin tuntuvaa shoppailu- ja ompelu-urakkaa meikämutsille ja ipanoiden isoäideille, mutta ehkäpä me moisesta haasteesta selviäisimme. Ihan pikkuisia, 50- ja 56-senttisiä vaatteita, meillä ei ole tallessa oikeastaan ollenkaan, mutta shoppailemaan en silti aio ennen rakenneultraa alkaa. (Uhoaa krooninen kirpputoriaddikti.)
Mutta se ultra, niskapoimumokoma! Sitä odotellaan jo. Watsonille on järjestetty hoitopäivä päiväkotiin niin, että hän on aamupäivän pois jaloista, ja Marple pääsee leikkimään kätevästi ultraäänitutkimuslokaation lähellä asuvan bestiksensä kanssa hetkeksi. Tämä järjestely takaa sen, että Ylitarkastajakin pääsee toimenpidettä seuraamaan - tai käytännössä kai varmistamaan, etten jänistä viime sekunnilla ja pakene vuorille, sen verran tällaista kohtuullisen kokenutta ultrassa juoksijaa mokoma toimenpide tuppaa jännittämään. Mikäli ultraääniaallot eivät mitään epäilyttävää paljasta, kerrotaan Poirot'n sisaruksille, isovanhemmille sekä täti-setä-eno-joukkiolle raskaudesta muutaman päivän sisään. Ehkä yritämme järjestää pienet kahvikekkerit Marplen puolitoistavuotissyntymäpäivän kunniaksi ja pamauttaa uutisen siellä. Saisivat mummelit ja muut huuhtoa sitten järkytyksensä alas sumpilla ja hukuttaa huolensa kermavaahtoon.
Jos totta puhutaan, olen Marplelle yrittänyt selittääkin, että äidin mahassa on vauva, mutta eipä tuo oikein ole hoksannut, mistä on kyse. On tässä onneksi vielä puolisen vuotta aikaa saada pikkulikan kalloon uppoamaan tieto jollain tapaa. Hämärästi muistelisin, että puolitoistavuotias Watson pusutteli ja pärisytteli jo mahaani, mutta tiedä häntä. Aika kultaa muistot pätee erityisesti lapsien taitoihin.
Mutta nyt aion mönkiä suihkun kautta petiin. Keskiraskaus alkaa ilmeisesti lähestyä, sillä nukun enemmän kuin lapseni. Tai nukkuisin, jos lapset sen sallisivat, mokomat kiittämättömät ruojat ja kyyt povellani. Lisäksi seisomatyö alkaa näköjään turvottaa jalkojani iltaisin niissä määrin, että jonkin sortin tukisukkaratkaisu taitaa olla välttämätön ennen pestini loppumista joulun aikaan. Koipiparat!
(rv. 11+1)
