torstai 7. marraskuuta 2013

Ai niin, se blogi...


Tänään on kai mittarissa 20+0. Blogin edellisestä päivityksestä on vierähtänyt aikaa pari kuukautta. En oikein osaa sanoa muuta kuin pahoitella. Meillä - Poirot'llakin - on kaikki hyvin, mutta aikaa ei vain tunnu riittävän raskausblogille. Työt, lapset, koti, joululahjasysteemit - mikä pirun älynväläys tämäkin nyt muka oli, tehdä joululahjoja itse?! Kirottu keskiraskauden energiapiikki!

Tiivistäkäämme siis menneet viikot näin:

NP-ultrassa oli kaikki mainiosti. Munasarjassa kysta, mutta ei niin iso, että siitä aiheutuisi murhetta tai vaivaa. Poirot vastasi keskimäärin viikkoja - pää oli hieman pienempi, reisiluu hieman pidempi. 

Sokerirasituksessa narahdin. Sain raskausdiabetesdiagnoosin yhden rajalla häilyneen arvon perusteella raskausviikolla 14. Tylsää ja tyhmää, mutta tuleepa pidettyä herkuttelu kurissa vieläkin paremmin. Toistaiseksi sokerit ovat pysyneet komeasti kurissa ihan ruokavaliolla, ja tällä tiellä olisi tarkoitus jatkaa vielä muutama kuukausi. 

Painoa on tullut maltillisesti, noin 3 kiloa alkupainoon nähden. Tuo on puolet vähemmän kuin mitä aiemmissa raskauksissa.

Tiputteluvuotoa esiintyi tovi raskausviikon 15 loppupuolella. (Muistaakseni, heh.) Laitettiin em. kystan ja/tai kohdun ärsyyntyneiden limakalvojen piikkiin. Harjoitussupistukset alkoivat oikeastaan heti vuodon loppumisen jälkeen. Kipeitä mokomat eivät ole, mutta kyllä ne silti huomaa. Likkalasta odottaessani muistelisin ryökäleiden raahautuneen riesakseni samoihin aikoihin, eikä neuvolassakaan niistä huolestuttu, joten en kai minäkään jaksa.

Josko tämä tästä taas. :D