Senttisistä pavuista ja muusta muikeasta

Jokunen teistä saattoi ehkä jo kuvitella, että Poirot olisi syöksynyt pelastamaan kierukkakämppistään torstaiaamun julmassa häätöoperaatiossa, mutta väärässä olitte, mokomat. Poirot oli nimittäin liian kiireinen papuillessaan koko tasan seitsenviikkoisessa glooriassaan kohdun vastakkaisella laidalla huomatakseen kohdunkaulan seutuvilla käynnissä olleen operaation. Kierukka oli, kuten arvelinkin, hieman pois paikaltaan. Mokoma kuparinkappale oli ilmeisesti edellisen kuukautisvuodon yhteydessä mennyt pois paikoiltaan, muttei tippunut kokonaan pois, vaan jäänyt hengailemaan osittain kohtuonteloon ja osittain kohdunkaulan sisään. Poisto sujui siis helposti, kun poistettava oli jo valmiiksi lähes irti.

Poirot oli torstaina tasan seitsemänviikkoinen, eli voin alkaa vuokrata Tohtoria stetoskooppeineen toimittamaan huippuvarhaisen raskaustestin tehtäviä vauvaa yrittäville pariskunnille. Sataprosenttisen* varma hedelmöityksen havaitseminen alle puoli vuorokautta yhdynnästä! Laskettu aika napsahtaa siis parin päivän päähän Marplen synttäreistä, joskin toivon Poirot'n suvaitsevan siirtyä seikkailemaan mahanahan tälle puolelle edes viikon laskettua aikaa aiemmin. Loppuraskaus kun on ihan takamuksesta - vähän niin kuin ne siihen liittyvät peräpukamatkin.

Takaisin asiaan.

Seitsenviikkoinen Poirot siis oli ihan juuri sellainen kuin ikäisensä alkion kuuluu ollakin. Syke nähtiin, vaikka hiukan friikiltä mokoma tuntui, sillä ensin kuolemaa tekevältä pikseliltä näyttänyt ilmiö näytti toisesta kuvakulmasta siltä kuin tyypin vartalon koko keskimmäinen kolmannes olisi vilkkunut villisti. Bileissä oli mukana myös ruskuaispussi, joka aiheutti minulle pienimuotoisen sydänkohtauksen ja aivoverenvuodon, sillä äkkiseltään ja kouluttamattomaan silmääni mokoma näytti varsin paljon toiselta alkiolta. Kovin valo- tai ultraäänikuvauksellinen Poirot ei kuitenkaan ollut, vaan näytti pikemminkin noin sentin pituiselta, osittain vilkkuvalta pavulta. Sain kotiin vietäväksi kuvankin tyypistä, mutta en taida jaksaa moista pikselimössöä tänne ladata. Uteliaimmat voivat keskenään vaikka googlata, miltä seitsenviikkoinen alkio näyttää ultraääniversiona.

Torstain reissu oli siis varsin menestyksekäs kaikilta osin - mitä nyt sen sortin henkinen voimainkoetus, että yhdistettynä fyysiseen väsymystilaan (alkuraskaus + ensimmäisiä poskihampaita tekevä taapero = miksi, oi miksi raskaana oleville naisille on määrätty kofeiininsaannin enimmäissuositusmäärä?!), etten ole muutamaan päivään pystynyt armotonta Pinterest-hyökkäystä kummempaan semijärjelliseen toimintaan internetissä(kään). Huomenna olisi tulossa sukulaisvieraita pääkaupunkiseudulta, ja jollain ihmeen konstilla pitäisi täten paitsi aamulla saada siivottua ja fiksattua apelle apetta myös oltua pirjoamatta kahvinkeiton yhteydessä tahi kahvipöydässä. Yritin ehdottaa miehelle jotain taktista noro-virusta tai muuta vieraidenkarkottajaa, mutta  valitettavan heikolla menestyksellä. Täytyypä siis aamulla kokeilla uudestaan, josko kahvi jo nyt pysyisi sisällä. Watsonia odottaessani luonnon sanelema kahvilakko päättyi armollisesti jo raskausviikolla kahdeksan, kun taas Marple laittoi minut tuskailemaan tuplaten pidempään.

Oli miten oli, Ylitarkastajan ja allekirjoittaneen silmissä siintää jo tämänkaltainen tutti, jota kastepapin show'n taustalla yritetään puoliväkisin sulloa kastemekossaan hikoilevan ja vänisevän Poirot'n naamaan. Mutta miten tuollaisen huopaviritelmätutin muka desinfioi, täh? Voi tätä käytännöllisyyden kirousta!

(rv. 7+2)

*) Rouva Lemonin suorittama tutkimus, johon osallistui yksi (N=1) tutkittava. (Verrokkiryhmän N=0.) Yhteydenotot sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen.